lauantai 14. huhtikuuta 2018

Populismin syvin olemus


Ehdotimme Vantaan kaupunginvaltuustossa kaavamuutoksen jättämistä pöydälle. Emme saaneet ehdotustamme läpi. Ehdotuksen sisältö löytyy alla olevasta Vantaan Sanomien kirjoituksestamme. Klikkaa lehtileikettä suuremmaksi.
Valtuustokeskustelussa heitettiin ilmaan, että ehdotuksemme on populistinen. Heitto tuli Kokoomuksen edustajalta. Populismia käytettiin jälleen kerran lyömäkirveenä, vaikka tosiallisesti esityksessämme puolustimme tavallisia vantaalaisia, eritoten sisäilmasairauksista kärsiviä lapsia ja koulujen henkilökuntaa.
Totta kai esityksemme, kuten mielipidekirjoituksemme lopussa toteamme, on populistinen:
Kaupunginvaltuuston kokouksessa heitettiin ilmaan, että ehdotuksemme oli populistinen. Kyllä se oli sitä, koska me kuuntelemme aidosti ihmistä. Ehdotimme myrkytöntä hirsikoulua Kulleropuistoon, koska naapuriston asukkaille ja Hiekkaharjun omakotiyhdistykselle se sopii. Kuuntelimme myös, mitä sisäilmasairauksista kärsivät oppilaat ja opettajat tarvitsevat. 
Edustamme tavallista ihmistä, hänen tarpeitaan ja toiveitaan. Yritämme noudattaa vantaalaisten tahtoa. 

Kaikki puolueet ovat omalla tavallaan populistisia. Ei kait maan päällä ole koskaan ollut yhtään puoluetta, joka ei olisi tavoitellut kansan suosiota tavalla tai toisella. Jotkut ovat tavoitelleet kansan suosiota hyvinkin ontuvin sanakääntein. 
Falskeinta mitä viime vuosilta muistan taitaa olla, kun Jyrki Katainen heilutteli työväen hanskaa. Mikään ei voi olla epäuskottavampaa. Kataisen työväen hanskalle naureskeltiin yleisesti.
Kokoomus on muuttanut käsitteen tasa-arvo muotoon mahdollisuuksien tasa-arvo. Olen paljon miettinyt, mitä mahdollisuuksien tasa-arvo oikeastaan tarkoittaa. Eikö tasa-arvo enää kuulukaan kaikille? 

Kaikki vähääkään yhteiskunnasta ja sen toiminnoista tietävät, että kaikille mahdollisuudet eivät koskaan ole samat. Tarkoittaako Kokoomus mahdollisuuksien tasa-arvolla sitä, että Kokoomus ajaa joidenkin ryhmien tasa-arvoa enemmän kuin joidenkin toisten ryhmien eli klassisesti ajatellen:

 ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset” (George Orwell, Eläinten vallankumous)?
Aito populisti puolustaa kansaa, jotta kaikki olisivat aidosti tasa-arvoisia, ja että kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet ponnistaa elämässään eteenpäin. 
Katsoin, miten Wikipedia määrittelee sanan demokratia:
Demokratia eli kansanvalta on kansanvaltaan perustuva valtiojärjestys tai hallitusmuoto. Demokratian perusajatuksena on, että hallintovalta nousee kansasta ja toteuttaa kansan tahtoa. Demokratia tulee sanoista demos (tavallinen kansa) ja kratos (valta, hallita).

Kannattaa silloin tällöin kertailla Perussuomalaisten sivuilta arvomaailmaamme. Populismista siellä todetaan: 

Kansan asialla 

Perussuomalaiset kannattavat populistista eli kansan suosioon perustuvaa demokratiakäsitystä elitistisen eli byrokraattisen demokratiakäsityksen sijaan. Populistisen demokratiakäsityksen mukaan kansalaiset haluavat valita edustajikseen henkilöitä, joiden kanssa heillä on asioista samat näkemykset tai mielipiteet ja jotka kykenevät yhdistämään kansaa erilaisten eturyhmäpyrkimysten paineessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti