keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Sotea kaatamassa

Pääkaupunkiseudun PS-valtuutettujen ryhmäkokous

Vantaan valtuuston kokous alkamassa

PKS-valtuustojen kokous pidettiin Vantaalla Martinus-salissa.

Salissa nähtiin tuttuja: K-A ja Arja Juvonen.

Vantaan valtuuston puheenjohtaja Antti Lindtman kutsui kaikki neljä pääkaupunkiseudun valtuustoa yhteiskokoukseen kaatamaan sote- ja maakuntauudistusta. Hauska oli nähdä muiden kaupunkien valtuutettuja, eritoten oman puoleen muiden kaupunkien valtuutettuja. Kiva oli, että kokouspaikka oli kerrankin lähellä Martinlaakson Martinuksessa, polkupyöräkeikka, pikkutakki päällä meinasi tulla hiki.
Vaikka kokouksessa oli erään vantaalaisen kokoomuspoliitikon sanojen mukaan teatterin makua, yhteiskokouksella oli selkeä tilaus ja sanomakin tuli selväksi: Kaikki neljä valtuustoa olivat vahvasti sitä mieltä, että nykymallinen sote- ja maakuntauudistus on täysin susi. Vain Keskusta ja Sininen tulevaisuus sekä suurin osa Kokoomuksesta olivat uudistuksen kannalla. Keskustan ja Sinisten valtuustoryhmät ovat pääkaupunkiseudulla pikkuriikkisiä.
Mielenkiintoisinta oli seurata juuri Kokoomuksen puheenvuoroja. Heidän jykevän aloituspuheenvuoronsa piti itseoikeutetusti sotekapinan isä Jan Vapaavuori. Hän sai suorastaan stalinistisenpitkät aplodit.
Perussuomalaisten puheenvuorot pitivät Helsingin Mari Rantanen, Espoon Arja Juvonen ja Vantaan Tanja Vahvelainen. Lyttäsimme sote- ja maakuntauudistuksen.
Muutamia muitakin hienoja puheenvuoroja pidettiin, mieleen jäivät etenkin Vantaan Joel Linnainmäki (vihr), Jan Edelman (kok) ja Antero Eerola (vas). Espoon Sinisten Simon Elon puhe oli ulkoisesti komea, vaikka sisällöstä en ollut samaa mieltä.
Sote-ja maakuntauudistuksen puolustajien puheet eivät suurinta osaa valtuutettuja vakuuttaneet ollenkaan. Aplodit olivat vaisuja.
Paine Uudenmaan sekä Kokoomuksen että Sinisten kansanedustajia kohtaan on valtava. On selvää, että heihin yritetään vaikuttaa. Nähtäväksi jää, kuinka vahva puoluekuri heidän eduskuntaryhmissään on. Sinisten mahdollinen liikehdintä voi vaikuttaa päätökseen ratkaisevasti. Muutaman heistä ounastellaan harkitsevan loikkausta demareihin.
Kokoomus hajosi pahasti, laskin pikaisesti, että esim. Vantaan Kokoomuksen valtuutetuista 5-6 valtuutettua lipesi äänestyksessä kannattamaan yhteistä esitystä eli vastustamaan sote- ja maakuntauudistusta. Samoin kävi Espoonkin Kokoomuksessa. Helsingin Kokoomus oli yhtenäinen vastustuksessaan.
Uudistuksen kannattajia lasketaan nyt olevan 102 kansanedustajaa. Kohta nähdään, hajoaako pakka.
Minua on koko ajan ihmetyttänyt uudistuksen massiivisuus.
Yksinkertaisilla toimilla päästäisiin pitkälle nykyjärjestelmässäkin. Palkattaisiin terveyskeskuksiin lisää lääkäreitä ja sairaanhoitajia. Jonot lyhenisivät, ja rahaa säästyisi rutkasti. 
18 maakuntaa ei ole tästä maailmasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti