torstai 12. tammikuuta 2017

Vantaan homekouluvaalit

Kuten odottaa sopiikin, kuntavaalien teemana Vantaalla ovat koulut ja niiden sisäilmaongelmat. 

Erittäin hyvä niin.

Mutta kuinka sen nyt kauniisti sanoisi?

Vantaalla sisäilmasta kärsivien koulujen korjauksia on vitkuteltu viimeiseen asti. Oppilaiden ja opettajien terveydestä ei ole välitetty.

Antti Lindtman (sdp) hätkähdyttää heti kärkeen: Sdp kannattaa, että laitetaan koulut kuntoon.

Toivottavasti vantaalaiset äänestäjät muistavat, kuinka nihkeästi Vantaan kaksi valtapuoluetta ovat suhtautuneet homekoulujen korjaamisiin. 

Hyvä esimerkki on jo maan tasalle lanattu Hämeenkylän homekoulu. Viimeiseen asti kiellettiin ongelmat, vaikka tiedettiin tasan tarkkaan, että koulussa oli iso liuta oppilaita ja opettajia, jotka olivat altistuneet homeelle.

Helsingin Sanomien alla olevan otsikon jälkimmäinen osa on oleellinen - mikäli puolueiden vaalipuheisiin on luottaminen.

* * *

HS 12.1.


Jos puolueiden kuntavaalitavoitteista Vantaalla voi jotain päätellä, seuraavalla nelivuotiskaudella ainakin huonokuntoiset koulut pannaan kuntoon. Näin asian ilmaisee kaupungin toisen suurpuolueen kärkipoliitikko:

”Sdp kannattaa, että laitetaan koulut kuntoon. Se tarkoittaa, että käydään kaikki koulut läpi jokaisella asuinalueella ja listataan, mitä uudistuksia niissä pitää tehdä, jotta saadaan uudet oppimisympäristöt kaikille. Tavoitteena on, että Vantaalla on Suomen paras ja modernein peruskoulu”, valtuuston puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) sanoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti