lauantai 23. heinäkuuta 2016

Yleinen äänioikeus vai -velvollisuus?

Vantaalaisena minua on huolestuttanut jo pitkään äänestysprosentin lasku kuntavaaleissa. Kuntavaaleissa 2012 vain 51 % äänioikeutetuista kävi vaaliuurnilla, mikä oli Suomen alhaisin lukema.

Vantaan 65 äänestysalueesta 24 äänestysalueella äänestysprosentti jäi alle 50 prosentin. Vantaalla oli jopa muutamia alle 40 prosentin äänestysalueita.


Kuntavaalien 2012 yleinen äänestysprosentti koko maassa ei ollut korkea sekään - 58,3 %.


Nukkuvien puolue sen kuin kasvaa.


Uhkana on, että Vantaalla seuraavissa kuntavaaleissa enää vajaat puolet ihmisistä käy äänestämässä. Toteutuuko silloin demokratia?


Jos vajaa puolet ihmisistä käy äänestämässä, voidaan syystä puhua vähemmistödemokratiasta. Vähemmistö päättää silloin myös enemmistön asioista.


Sanotaan, että politiikka ei kiinnosta tai jätin äänestämättä, koska protestoin. Mielestäni äänestämättä jättäminen ei ole mikään protesti. Mutta tyhjän lapun jättäminen, Aku Ankka tai hämähäkin piirtäminen jo ovat.


Tutkijat ovat todenneet, että heikko-osaiset eivät äänestä, koska köyhyys passivoi. Voidaan siis ajatella, että suomalaisessa demokratiassa hyväosaiset ajavat hyväosaisten asioita.


Joissain maissa kuten demokratian kehdossa Kreikassa tai Australiassa on äänestysvelvollisuus.


Jos äänestysprosentti laskee vuosi vuosi vuodelta, onko meilläkin siirryttävä äänestyspakkoon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti