torstai 15. lokakuuta 2015

Talousrikollisuus kuriin

Hesarin arvio harmaan talouden veromenetyksissä vuodessa on hurja, yhteensä 4000 milj. euroa. Luvut ovat alakantissa, sillä ne ovat jälkijunalukuja vuodelta 2010.

Ns. kansainvälisen sijoitustoiminnan osuus on yksistään 720 milj. euroa (18 %). Olen nähnyt muitakin arvioita, todennäköisesti ko. sijoitustoiminnan osuus on huomattavasti suurempi.

Toinen suuri harmaan talouden ala on rakentaminen, 600 milj. euroa (15 %). Kolmas on hotelli- ja ravintola-ala harmaine pitsoineen, 480 milj. euroa (12 %).

Kun puhutaan harmaasta taloudesta, voidaan puhua vain arvioista. Yleensä puhutaan vain jäävuoren huipusta. Selvää on, että menetyt verotulot revitään aina tavallisen kansan selkänahasta.

Samaan aikaan suunnitteilla on ollut osakkeiden hallintarekisterit. Silloin veronkiertäjien jalanjäljillä on vaikea pysyä. Käytännössä talousrikollisuudesta tehdään sallittua, kun voidaan salata rahan alkuperäinen omistaja.

Miksi osakkeiden omistamista ja niiden kauppaamista pitäisi muka piilotella? Tavalliset ihmiset joutuvat ilmoittamaan tulonsa kyllä.

Onneksi puheenjohtaja Timo Soini on puuttunut tiukasti hallintarekisterien sallimiseen:



Hallintarekisterejä ei pidä sallia.

Olen samaa mieltä, että harmaan talouden tutkinnan suhteen kuin sisäministeriön poliisitarkastaja Antti Simanainenkin, ei ole mitään järkeä lopettaa valtiolle tuottavaa toimintaa.

Olen täysin eri mieltä sisäministeri Petteri Orpon (kok) kanssa siitä, ettei hallitus aio käynnistää uutta, nykyisenlaajuista torjuntaohjelmaa (HS 15.10.).

Harmaata taloutta pitää tutkia kunnolla. Talousrikolliset on otettava kiinni ja saatettava vastuuseen teoistaan niin kuin muutkin rikolliset.

Rikollisuuteen on hiljalleen rakennettu erilaisia yhteiskuntaluokkia. Yläluokalle sallitaan enemmän kuin muille, koska talousrikollisuus hyväksytään.

Puolueena meidän on oltava tavallisen kansan puolella.


15.10. HS


Viranomaiset pystyvät kamppailemaan harmaata taloutta vastaan nykyistä heikommin ensi vuonna, kun harmaan talouden torjuntaohjelma päättyy ja poliisin talousrikostutkijoiden määrä on vähenemässä viidenneksellä.

Näin on tapahtumassa siitä huolimatta, että talousrikostutkijat ovat sisäministeriön mukaan tuoneet enemmän tuloja valtiolle kuin heidän palkkaamisensa on maksanut.

"Henkilökohtainen mielipiteeni on, että tässä ei ole mitään järkeä. Valtiolle tuottoa tekevä toiminta hiipuu", sanoo sisäministeriön poliisitarkastaja Antti Simanainen.

Myös hallituksen kaavailema osakkeiden hallintarekisteri voi vaikeuttaa rikostutkintaa.

Poliisin ja syyttäjälaitoksen mukaan hallintarekisteröinnin salliminen suomalaisille mahdollistaa rikokset nykyistä vapaammin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti