maanantai 28. syyskuuta 2015

Hakkapeliittahengestä ja yhteiskuntasopimuksesta

Elämme pidikkeettömän markkinatalouden, ultrakapitalismin, aikaa. Kuvaavaa on, että mikään ei riitä, ahneudella ei ole mitään rajaa. 

Viimeisin esimerkki on Nokian Renkaat. Yt-menettelyllä haetaan 8 miljoonan euron säästöjä, mikä merkitsee sitä, että 122 työntekijää pannaan kilometritehtaalle. Yhtiö on jakanut osinkoja neljän viime vuoden aikana 735 miljoonaa euroa.

Nokian Renkaat korostaa sivuillaan konserninsa hakkapeliittahenkeä:

Konsernissamme työskentelee yli 4 000 ihmistä. Meitä yhdistää vankka usko omiin kykyihimme, luja luottamus yhdessä oivaltamiseen, hihat reippaasti käärivään tekemiseen. Periksi ei anneta, eikä kaveria hylätä. Me kutsumme tätä hakkapeliittahengeksi.

Nokian Renkaiden esimerkki ei ole rohkaiseva. Samaan aikaan neuvotellaan yhteiskuntasopimuksesta, jolla vahvistettaisiin julkisen talouden tasapainoa. Jos julkinen talous rapautuu, yritysten toimintamahdollisuudet heikkenevät merkittävästi. Toistaiseksi Suomen kilpailukyky on ollut huippuluokkaa.

Periksi ei anneta, eikä kaveria hylätä?

Yhteiskuntasopimus edellyttää työntekijöiltä melkoista uhrimieltä. 

Nokian Renkaiden esimerkki pelottaa. Mahdollista on, että yhteiskuntasopimuksen hyöty valuu vain omistajien pankkitileille. Ei investoidakaan, ainakaan Suomeen, silloin ei tänne uusia työpaikkoja synny.

* * *


Nokian Renkaiden pääluottamusmies Petri Sorvali kritisoi yhtiön maanantaina julkistamia irtisanomisia.

”Nokian Renkaat ei ole kriisiyritys, vaan erityisen hyvin menestynyt liki kaikilla talousmittareilla. Nokian Renkaat on viimeisen neljän vuoden aikana maksanut osinkoja noin 735 miljoonaa euroa. Pelkästään viime vuonna osinkoihin käytettiin 192 miljoonaa euroa. Nyt yt-menettelyssä haettiin 8 miljoonan euron säästöä ja se johtaa työn loppumiseen 122 henkilöltä. Nämä luvut kertovat kohtuuttomuudesta osinkojen ja työpaikkojen sekä osakkeenomistajien ja palkansaajien välillä", Sorvali toteaa.

"Työntekijöiden esitykselle 8 miljoonan euron säästötavoitteen saavuttamiseksi osinkoja lievästi pienentämällä ei työnantajapuoli korvaansa lotkauttanut."

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Vantaan kaupungin Perhekoutsit

Vantaan kaupungin perhepalvelut tarjoaa Perhekoutsien palveluja

Perhekoutsit antavat perheille varhaista tukea, he auttavat lapsiperheitä arjen ongelmissa. Tällä hetkellä Perhekoutsitiimissä on viisi moniammatillista työntekijää.

Jotain tällaista olen odottanutkin. 

Perhekoutsit vaikuttavat nykyajan neuvolalta. Yhteydenottokynnys on tehty matalaksi, joten Perhekoutseja on helppo lähestyä netin kautta tai puhelimitse. Perhe voi itse päättää missä ja milloin tavataan, jopa iltaisin tai viikonloppuisin.

Mitä aikaisemmin asioihin tartutaan, sitä helpompaa on asioiden selvittely. Ajan mittaan ongelmilla on taipumus kasvaa ja kasautua.

Vaikuttaa oikein hyvältä. Kun lähineuvoloita ei juuri enää ole, Perhekoutsit tulevat tarpeen tullen vaikka kotiin, jos pyydetään.